09.12.2021

Harjoittelussa OTE -hankkeessa: Jenni Kirves, OAMK.

”Olen kolmannen vuoden sosionomiopiskelija Oulusta ja suoritin OTE-hankkeessa projektiharjoitteluni Teija Portaankorvan kanssa. Hyppäsin hankkeeseen mukaan tammikuussa 2021 Teijan kertoessa minulle omasta osallisuudestaan. Lähdimme työstämään Teijan suunnitelmia eteenpäin ja saimme järjestettyä kaksi hyvin onnistunutta tapahtumaa kevään 2021 aikana. Osa-alueinamme hankkeessa oli osuuskuntatoiminnan kehittäminen yrittäjyysmielessä sekä tutustuminen etenkin sote -alan yrittäjyyteen. Tämä oli minulle itselleni täysin uutta, ja sen vuoksi niin sanotulla epämukavuusalueella. Olen kuitenkin oppinut valtavasti hankkeen aikana niin näistä kuin muista työllistymistä edistävistä toimintakeinoista.”